Asennan laadukkaat kosteusvahdit ja liesivahdit kaikkiin kohteisiin Uudenmaan alueella. Tavallisia asennuskohteita ovat esimerkiksi omakotitalot, rivi- ja kerrostalot, senioriasunnot sekä kesämökit ja vapaa-ajan asunnot. Palvelen asennuksissa avaimet käteen -periaatteella, jolloin sinun ei tarvitse itse huolehtia yhtään mistään. Muistathan lisäksi, että tehdylle työlle annan aina sadan prosentin tyytyväisyystakuun.
Liesivahti – kotimainen, palkittu järjestelmä
Liesivahti on kotimainen, kansainvälisestikin palkittu innovaatio. Se tarkkailee lieden käyttöympäristöä ja hälyttää, mikäli lämpötila nousee liian korkeaksi. Lopuksi vahti katkaisee tarvittaessa liedestä automaattisesti virrat. Tällainen lämpöön perustuva malli on parempi vaihtoehto kuin aikaperusteinen, sillä tulipalo saattaa syttyä nopeastikin. Liesivahdit ovat Suomessa suositeltavia lisälaitteita, mutta esimerkiksi Norjassa ne ovat jo pakollisia. Voit tutustua tuotteeseen osoitteessa www.safera.fi. Liesivahdit sopivat suoraan kaikkiin eri liesimalleihin.
Kosteusvahdit kytkevät tarvittaessa vedentulon pois
Liesivahdin kanssa samaan järjestelmään voidaan kytkeä myös kodin turvallisuutta lisääviä kosteusvahteja, jotka sijoitetaan astian- ja/tai pyykinpesukoneen alle. Kosteutta havaittuaan ne hälyttävät ja tarvittaessa katkaisevat itsekseen vedentulon. Tämän ohella järjestelmän saa lähettämään ilmoituksen kännykkään, kun se huomaa kosteutta. Nykyaikainen kosteutta vahtiva järjestelmä onkin oleellinen väline vesivahinkojen ennaltaehkäisyn ja torjumisen kannalta.
Ota yhteyttä ja kysy lisää vahdeista
Kauttani saat laadukkaat ja kestävät liesi- ja kosteusvahdit paikoilleen asennettuna. Tarjouspyyntöihin vastatessani kerron hinnan vahdista paikalleen asennettuna, minkäänlaisia lisä- tai piilokuluja sen päälle ei tule. Kannattaa muistaa, että vakuutusyhtiötkin antavat yleensä mielellään pientä alennusta, mikäli kodistasi löytyy asianmukaisia, ammattilaisen asentamia vahteja. Jos kiinnostuit ja haluaisit tietää lisää, ota oitis yhteyttä!